Rehellisesti sanottuna, uuden levyn ”korkkaaminen” on nykyään hieman erilaista kuin vielä viisitoista vuotta sitten. Ennen muovit revittiin auki kotimatkalla levykaupasta, ja kansivihkoa tavattiin suurennuslasilla bussin takapenkillä. Nykyään se on useimmiten klikkaus suoratoistopalvelussa.
Mutta musiikki? Se ei ole muuttunut miksikään – tai no, tulkinnat muuttuvat, ja juuri siksi Viva Classica on olemassa. Me emme ole täällä vain luettelemassa raitoja tai kopioimassa levy-yhtiöiden (”promojargonia”). Me olemme täällä, koska klassinen musiikki on viidakko, ja joskus sieltä on vaikea löytää ne todelliset helmet ilman kartturia.
Tällä sivulla keskitymme siihen, mikä tekee tietystä äänitteestä viikon kohokohdan. Seuraamme herkeämättä, mitä suomalaisessa ja kansainvälisessä kentässä tapahtuu. Mutta miten ”Viikon Levy” tai ylipäätään meidän levyarvostelumme syntyvät? Se ei ole ihan niin yksinkertaista kuin tähtien lätkäiseminen yhdestä viiteen.
Miksi juuri tämä levy? Kuratoinnin vaikea taide
Joka perjantai maailma tulvii uutta klassista. Pelkästään Naxos, Deutsche Grammophon, BIS ja meidän kotimainen Ondine syytävät markkinoille valtavan määrän tavaraa. Kukaan, ei edes vannoutunein musiikkitoimittaja, ehdi kuunnella kaikkea ajatuksella.
Valintaprosessimme on subjektiivinen, myönnetään. Mutta se perustuu vuosikymmenten kokemukseen ja siihen fiilikseen, kun joku kapellimestari tai solisti tekee jotain, mikä saa karvat nousemaan pystyyn. Joskus valinta on helppo: kun Helsingin kaupunginorkesteri tai Radion sinfoniaorkesteri julkaisee uuden Sibelius-tulkinnan, se on tapaus. Piste. Suomalaisena mediana meillä on velvollisuus – ja ilo – pitää meteliä omistamme.
Usein kuitenkin ”Viikon Levy” löytyy sivupoluilta. Se saattaa olla pieni kamarimusiikkilevytys, jossa unohdettu barokkisäveltäjä herätetään henkiin, tai moderni teos, joka haastaa kuulijan täysin uudenlaisella äänimaisemalla. Tärkeintä ei ole aina ”kauneus” perinteisessä mielessä, vaan se, onko levyllä jotain sanottavaa.
Kuinka kuuntelemme – ja mitä etsimme
Arvostelijamme eivät kuuntele musiikkia taustahälynä tiskauksen lomassa. Okei, joskus niinkin käy, mutta varsinainen arviointi vaatii keskittymistä. Tässä on asioita, joihin kiinnitämme huomiota, kun päätämme, ansaitseeko levy paikkansa etusivulla:
- Ensimmäinen asia on aina äänenlaatu ja balanssi, eikä pelkästään hifistelymielessä. Huono äänitys voi tuhota loistavan tulkinnan. Jos viulusektio kuulostaa siltä kuin se soittaisi peltitynnyrissä, tai jos laulajan hengitys peittää orkesterin alleen, se syö väkisinkin fiilistä.
- Tulkinnan rohkeus on se tekijä, joka erottaa jyvät akanoista. Me olemme kuulleet Beethovenin viidennen tuhat kertaa. Kysymys kuuluu, tuoko tämä levytys siihen mitään uutta? Turvallinen ”keskitien” soitto harvoin päätyy viikon levyksi, vaikka se olisi teknisesti moitteetonta. Arvostamme riskejä – jopa silloin, kun ne eivät täysin onnistu.
- Ohjelmistokokonaisuuden dramaturgia ratkaisee paljon. Levy ei ole vain kokoelma kappaleita, vaan sen pitäisi olla matka. Ovela rinnastus vaikkapa Haydnin ja Stravinskyn välillä voi avata molemmat teokset aivan uudella tavalla. Tylsä ”Greatest Hits” -kokoelma harvoin herättää intohimoja.
- Tekninen taituruus on itsestäänselvyys tällä tasolla, mutta se ei riitä. Olemme kuulleet lukemattomia nuoria virtuooseja, jotka soittavat Paganinia virheettömästi mutta ilman sielua. Etsimme persoonaa, pientä rosoa, inhimillisyyttä nuottien takana.
Suomalainen musiikki-ihme levylautasella
Viva Classica on ylpeästi suomalainen portaali, ja se näkyy valinnoissamme. Meillä on tämä kummallinen tilanne, että pieni pohjoinen kansa tuottaa suhteettoman määrän maailmanluokan kapellimestareita ja säveltäjiä. Kun puhumme levyistä, emme voi sivuuttaa sitä faktaa, että esimerkiksi Kaija Saariahon tuotanto tai Pekka Kuusiston genrerajoja rikkovat projektit ovat kansainvälisesti kovaa valuuttaa.
Seuraamme tiiviisti kotimaisten levy-yhtiöiden, kuten Alban ja Ondinen, julkaisuja. Ne tekevät usein kulttuuritekoja taltioimalla musiikkia, jota suuret kansainväliset jätit eivät uskalla koskea. On ollut hienoa huomata, kuinka suomalainen nykytaidemusiikki ja modernismi ovat löytäneet tiensä myös kansainvälisille listoille.
Monet arvostelemistamme levyistä on äänitetty tutuissa saleissa, kuten Helsingin Musiikkitalossa tai Tampere-talossa. Akustiikan tunnistaminen levyltä on mu muassa yksi niistä pienistä nörttimäisistä iloista, joita harrastaja saa. ”Kuulostaa ihan Ristinsillalta”, saattaa joku sanoa kuullessaan tietyn kaiun Lahden Sinfonian levytyksellä.
Barokista Modernismiin – aikakausien kirjo
Yksi periaatteemme Viva Classicassa on, että emme jumitu yhteen aikakauteen. Viikon levy voi olla yhtä hyvin 1600-luvun viola da gamba -musiikkia kuin viime viikolla kantaesityksensä saanut elektroakustinen teos.
Joskus lukijat kysyvät, miten näitä voi edes verrata keskenään? Miten arvostellaan rinnakkain Bach ja Boulez?
Vastaus on yksinkertainen: ei mitenkään. Jokainen levy pitää arvostella sen omassa kontekstissa. Barokkilevytyksissä, erityisesti HIP-liikkeen (Historically Informed Performance) myötä, kyse on usein tyylitajusta, artikulaatiosta ja siitä, miten periodisoittimien sointivärit tuodaan esiin. Romantiikan ajan suurissa sinfonioissa taas etsitään tunnetta, suurta linjaa ja orkestraalista massaa.
Olemme huomanneet, että moni lukijamme, joka tuli sivustolle Jean Sibeliuksen perässä, on päätynyt kuuntelemaan kauttamme varhaista renessanssimusiikkia. Se on parasta palautetta, mitä voimme saada. Levyesittelymme tarkoitus on madaltaa kynnystä hypätä tuntemattomaan.
Fyysinen levy vs. Suoratoisto
Tämä on ikuinen keskustelu, joka jakaa harrastajia. Vaikka suuri osa musiikista kulutetaan nykyään bittivirran muodossa, meillä on edelleen pehmeä paikka fyysisille levyille. Ja syy on käytännöllinen: kansiliput ja esseet.
Klassisessa musiikissa konteksti on puoli ruokaa. Kun ostat laadukkaan SACD-levyn (kyllä, niitä tehdään vielä!), mukana tulee usein asiantuntijan kirjoittama essee teoksen taustoista. Suoratoistossa tämä informaatio jää valitettavan usein uupumaan, ja kappaleet ovat vain lista nimettömiä tiedostoja.
Siksi ”Viikon Levy” -esittelyissämme pyrimme paikkaamaan tätä aukkoa. Avaamme teosten taustoja, kerromme säveltäjän elämäntilanteesta sävellyshetkellä ja annamme ne ”nuottien reunamerkinnät”, jotka striimauspalveluista puuttuvat.
Vinkkejä uuden musiikin haltuunottoon
Jos et ole aiemmin harrastanut aktiivista levyjen kuuntelua, tässä muutama havainto, jotka olemme vuosien varrella tehneet. Ne eivät ole sääntöjä, vaan pikemminkin tapoja saada enemmän irti kokemuksesta:
- Älä yritä kuunnella Mahlerin sinfoniaa kerralla, jos et ole siihen tottunut. Se on kuin yrittäisi syödä kokonaisen kakun yhdeltä istumalta. Ota yksi osa (liike) kerrallaan. Kuuntele se pariin kertaan. Anna sen ”marinoitua”.
- Vertailu on paras opettaja. Jos kuuntelet viikon levynä esittelemäämme Mozartin pianokonserttoa, etsi Spotifysta joku toinen, vanhempi versio samasta teoksesta. Huomaat heti eron tempoissa ja tunnelmassa. Tämä on se hetki, jolloin korvasi alkavat kehittyä.
- Hyväksy se, että kaikki ei kolahda. Jos arvostelijamme ylistää atonaalista modernismia maasta taivaisiin, mutta se kuulostaa sinun korvaasi vain melulta, vika ei ole sinussa. Makuja on monia. Usein vaikea musiikki vaatii oikean mielentilan tai hetken auetakseen – joskus se ei aukea koskaan, ja sekin on ihan ok.
Musiikki elää myös konserttisaleissa
Vaikka tämä sivu on omistettu levyille, emme voi unohtaa, että levytys on aina vain yksi hetki ajassa. Se on ”säilöttyä” musiikkia. Usein levyarvostelumme toimivatkin inspiraationa lähteä kuuntelemaan elävää musiikkia.
Sivustomme toimii myös kulttuurioppaana. Jos innostut viikon levystä, tarkista konserttikalenterimme. On hyvin todennäköistä, että sama solisti tai orkesteri kiertää parhaillaan Suomea. Livekokemuksen ja studiotaltioinnin vertailu on yksi harrastuksen suolaisimmista puolista – studiossa kaikki on hiottua ja täydellistä, konsertissa on vaaran tuntu ja hetken huuma.
Loppujen lopuksi ”Viikon Levy” on vain ehdotus. Se on kutsu pysähtyä hetkeksi kiireen keskellä, laittaa luurit päähän tai vääntää olohuoneen stereot kovemmalle, ja antaa musiikin viedä. Olipa kyseessä sitten barokin koukerot tai nykymusiikin äänimassat, me lupaamme etsiä teille ne kiinnostavimmat tapaukset joka ikinen viikko.