Kotka on rehellisesti sanottuna ristiriitainen paikka, ja juuri siksi rakastan käydä siellä konserteissa. Kun ajat kaupunkiin sisään, vastassa on satamanosureita, nostokurkia ja teollisuuden karuutta. Mutta kun pääset keskustaan, lehmusten reunustamille kaduille ja merenrannan puistoihin, tunnelma muuttuu täysin. Se on kuin Sibeliuksen myöhäistuotanto: ulkokuori voi olla jylhä, mutta sisältä löytyy uskomatonta herkkyyttä.
Moni mieltää Kotkan vain Meripäivien örinän ja ”merta päin” -asenteen tyyssijaksi, mutta klassisen musiikin ystävälle kaupunki on yksi Suomen mielenkiintoisimmista – ja aliarvostetuimmista – kohteista. Täällä ei pönötetä turhia. Yleisö on asiantuntevaa, mutta kravatti ei ole pakollinen. Jos et ole aiemmin käynyt kokeilemassa Kotkan musiikkitarjontaa, nyt on korkea aika.
Kymi Sinfonietta: Pieni jättiläinen
Jos puhutaan Kotkasta, on pakko aloittaa Kymi Sinfoniettasta. Se ei ole mikä tahansa maakuntaorkesteri. Olen kuunnellut heitä vuosia, ja se mikä tekee tästä porukasta erityisen, on heidän ketteryytensä. Koska kyseessä on sinfonietta-kokoonpano, he pystyvät soittamaan barokin ajan musiikkia ja wieniläisklassismia tavalla, johon massiiviset sinfoniaorkesterit eivät taivu ilman, että puolet soittajista passitetaan kahville.
Orkesterin soundissa on tiettyä purevuutta. Olen istunut heidän konserteissaan, kun ohjelmistossa on ollut Mozartia, ja se kirkkaus lyö ällikällä. Ei sellaista paksua puuroa, vaan erottelevaa ja rytmisesti tiukkaa soittoa. Kymi Sinfonietta on muutenkin erikoinen tapaus hallinnollisesti – se on kahden kaupungin, Kotkan ja Kouvolan, yhteinen orkesteri. Tämä ”kahden kodin taktiikka” tuntuu pitävän muusikot virkeinä.
Ohjelmistosuunnittelu on ollut viime vuosina rohkeaa. He eivät pelkää tuoda lavalle nykymusiikkia tai harvinaisempia helmiä. Jos selaat meidän konserttikalenteriamme, huomaat usein, että Kymi Sinfoniettalla on tarjolla teoksia, joita ei Helsingissä juuri nyt kuulla.
Kotkan konserttitalo – Elsi Borgin perintö
Tämä on se syy, miksi kannattaa ajaa Kotkaan asti. Kotkan konserttitalo. Se valmistui jo vuonna 1907 Työväentaloksi, mutta nykyinen, Elsi Borgin ja Olavi Sortan suunnittelema ilme on 50-luvun alun perua. Ja sen tuntee.
Akustiikka on täällä mielenkiintoinen asia. Se ei ole kliininen kuten monissa moderneissa ”musiikkilaatikoissa”, joita Suomeen on noussut 2000-luvulla. Sali on lämmin. Kun sello soi täällä matalalta, se tuntuu rintalastassa. Toki vanhassa talossa on omat oikkunsa – ilmanvaihto ei aina ole helteellä parhaimmillaan ja penkit ovat… no, sanotaan että niissä on historiaa. Mutta se tunnelma on lyömätön.
Sali on myös sopivan kokoinen. Et ole koskaan liian kaukana lavasta. Intiimiys on sana, jota viljellään liikaa, mutta Kotkassa se pitää paikkansa. Näet solistin ilmeet takariviinkin.
Keisarinalinen Langinkoski ja kamarimusiikki
Jos haluaa ymmärtää Kotkan sielua syvemmin, pitää mennä hieman sivuun keskustasta. Langinkosken keisarillinen kalastusmaja on paikka, jossa historia ja luonto kohtaavat tavalla, joka saa kyynisemmänkin ihmisen hiljenemään. Aleksanteri III tiesi mitä teki rakentaessaan kesäpaikkansa tänne.
Musiikillisesti tämä ympäristö on inspiroiva. Langinkoskella järjestetään kesäisin pienimuotoisempia konsertteja ja kamarimusiikkitapahtumia. Kuvittele kuuntelevasi jousikvarteton tulkintaa Jean Sibeliuksen nuoruudenteoksista samalla, kun taustalla kohisee Kymijoki. Se on akustisesti haastavaa (koski todella pitää ääntä), mutta elämyksenä aivan eri luokkaa kuin steriili studio.
Historiallisesti alue kytkeytyy vahvasti venäläiseen romantiikkaan, ja mielestäni Tšaikovski tai Glazunov kuulostaa täällä ”oikeammalta” kuin missään muualla Suomessa. Se on se tietty melankolia, joka nousee joesta sumun mukana.
Kotkan urkuviikot ja kirkkomusiikki
Ei sovi unohtaa kirkkoja. Kotkan kirkko on punatiilinen maamerkki, ja sen urut ovat mahtavat. Kotkan urkuviikot on tapahtuma, joka jää monelta ”suuren yleisön” edustajalta huomaamatta, mutta alan harrastajille se on kova juttu. Olen käynyt siellä kuuntelemassa resitaaleja, ja täytyy sanoa, että ohjelmisto on usein yllättävän kansainvälinen.
Akustiikka Kotkan kirkossa on massiivinen. Se on kuin tehty suurille ranskalaisille urkusinfonioille – Widor tai Vierne toimivat täällä loistavasti, koska jälkikaiku antaa soinnille tilaa hengittää. Jos et ole urkumusiikin suurkuluttaja, suosittelen silti käymään yhdessä iltakonsertissa ihan vain sen fyysisen kokemuksen takia, kun matalat äänet tärisyttävät penkkirivejä.
Meripäivät klassisin korvin – onko sitä?
Meripäivät on yleensä yhtä kaljanhuuruista karnevaalia, mutta jos osaa katsoa (ja kuunnella) pintaa syvemmälle, sieltä löytyy taskuja myös meille klassisen ystäville. Avajaiskonsertit ovat usein korkeatasoisia, ja kirkkokonsertit tarjoavat pakopaikan sataman hälinästä.
Itse asiassa kontrasti on se juttu. On aika pysäyttävää astua ulos Bachin kantaatin parista suoraan torille, jossa soi humppa ja tuoksuu paistettu muikku. Se tekee musiikkikokemuksesta jollain tavalla puhtaamman. Kulttuuri ei ole Kotkassa lasikaapissa, se on elämän keskellä.
Käytännön vinkit konserttivieraalle
Olen oppinut kantapään kautta muutaman asian Kotkassa vierailusta. Tässä ei ole mitään turistioppaan korulauseita, vaan raakaa dataa siitä, miten selviät illasta voittajana.
- Muista ”Posso”. Tämä ei liity suoraan musiikkiin, mutta jos menet Kotkaan ja et syö torilla possoa (ohut, litteä munkki, joka on täytetty omenahillolla), olet käynyt turhaan. Se on paikallinen laki. Posso ja kahvi ennen konserttia toimii paremmin kuin hieno illallinen.
- Pysäköinti Konserttitalolla on tuuripeliä. Pihassa on tilaa, mutta se täyttyy minuuteissa. Fiksu ajaa suosiolla parin korttelin päähän sataman tai kauppatorin suuntaan. Kävelymatka on lyhyt ja säästät hermojasi.
- Väliaikatarjoilut kannattaa varata etukäteen, jos mahdollista. Konserttitalon lämpiö ei ole valtava, ja jonot voivat puuroutua pahasti, varsinkin loppuunmyydyissä illoissa.
- Juna on oikeasti vaihtoehto. Kotkan sataman seisake on melkein keskustassa. Jos tulet Helsingistä, iltakonserttiin ehtii hyvin, mutta tarkista paluujuna tarkkaan – ne eivät kulje läpi yön kuten pääkaupunkiseudulla.
- Pukeutuminen on rennompaa. Älä stressaa iltapuvusta, ellei kyseessä ole itsenäisyyspäivän gaala. Siistit arkivaatteet riittävät, ja kukaan ei katso kieroon villapaitaa talvella.
Lopuksi
Kotka on kaupunki, joka palkitsee uteliaan. Se ei tarjoile itseään hopealautasella kuten Turku tai Helsinki, vaan sinun pitää nähdä vähän vaivaa. Mutta kun istut Konserttitalon samettipenkkiin ja Kymi Sinfonietta alkaa virittää, tai kun kuuntelet urujen pauhua punatiilikirkossa merituulen ulvoessa ulkona, ymmärrät kyllä.
Musiikki elää täällä vahvana, ja se soi hieman rosoisemmin, hieman aidommin. Seuraa meidän levyarvostelujamme ja tapahtumalistauksia – nostamme varmasti esiin, kun Kotkassa tapahtuu taas jotain merkittävää.