Mikkeli on rehellisesti sanottuna erikoinen paikka klassisen musiikin harrastajalle. Jos katsot karttaa, näet keskikokoisen eteläsavolaisen kaupungin, joka tunnetaan päämajakerhoistaan ja torimuikuista. Mutta meille, jotka olemme seuranneet Suomen musiikkielämää vuosikymmeniä, Mikkeli edustaa jotain aivan muuta. Se on paikka, jossa on koettu suomalaisen kesäfestivaalihistorian kenties kunnianhimoisimmat vuodet, ja joka edelleen, kaikkien myllerrysten jälkeen, pitää pintansa yhtenä maan kiinnostavimmista musiikkikeskittymistä.
Viva Classican toimituksessa olemme istuneet lukemattomia tunteja Konserttitalo Mikaelin penkeissä. Olemme hikoilleet kesähelteillä, jonottaneet väliaikakahvia ahtaassa aulassa ja väitelleet siitä, oliko solistin tulkinta Mozartista nerokas vai vain outo. Tämä sivu ei ole mikään virallinen matkailuesite. Tämä on meidän näkemyksemme siitä, mitä Mikkeli tarjoaa klassisen musiikin ystävälle juuri nyt, ja miksi sinne kannattaa raahautua kauempaakin.
Mikkelin Musiikkijuhlat – Ilmiö, joka muutti kaiken
Ei voi puhua Mikkelistä mainitsematta sitä valtavaa elefanttia olohuoneessa: Mikkelin Musiikkijuhlia. Festivaalin historia on värikkäämpi kuin monen oopperan libretto. Muistan elävästi ne ajat, kun Valery Gergiev ja Mariinski-teatterin orkesteri tekivät Mikkelistä käytännössä kesäkotinsa. Se oli hullua aikaa. Pietarista saapui junalasteittain muusikoita, ja yhtäkkiä keskellä Savoa kuultiin Wagnerin oopperoita ja Shostakovichin sinfonioita maailmanluokan toteutuksena.
Se oli aikaa, jolloin liput revittiin käsistä ja hotellihuoneet loppuivat kesken jo tammikuussa. Mutta ne ajat ovat, tunnetuista syistä, ohi. Ja rehellisesti? Se ei välttämättä ole pelkästään huono asia.
Nykyinen Mikkelin Musiikkijuhlat on löytänyt uudenlaisen identiteetin. Se ei enää nojaa yhteen supertähteen tai itäiseen jättiläiseen. Ohjelmisto on monipuolistunut. Nyt lavalla nähdään Lontoon Philharmonia-orkesterin kaltaisia nimiä ja kotimaisia huippuja. Tunnelma on vapautuneempi. Se pakollinen ”tämä on nyt suurta taidetta” -pönötys on vähentynyt, ja tilalle on tullut aito tekemisen ilo.
Festivaali järjestetään yleensä heinäkuun tai elokuun taitteessa, ja jos et ole koskaan käynyt, tässä pari asiaa, jotka on hyvä tietää:
- Aikataulut ovat tiiviitä. Joinakin päivinä konsertteja on aamusta iltaan. Olen joskus yrittänyt ahnehtia kolme konserttia päivässä, ja voin kertoa, että kolmannen kohdalla keskittyminen herpaantuu, oli lavalla kuka tahansa. Valitse suosikkisi, älä yritä suorittaa kaikkea.
- Lippujen hinnat vaihtelevat rajusti. Pääkonsertit Mikaelissa maksavat sen, mitä kansainväliset vierailut nyt maksavat, mutta oheistapahtumissa ja kamarimusiikkikonserteissa pääsee usein kuuntelemaan huipputason soittoa varsin kohtuullisella summalla.
- Majoitus on aina ongelma. Mikkeli ei ole metropoli, ja sängyt loppuvat kesken. Jos suunnittelet reissua festivaaliviikolle, varaa hotelli heti kun liput tulevat myyntiin. Olen nukkunut kerran autossa leirintäalueen portilla, enkä suosittele sitä kokemusta ennen Mahlerin sinfoniaa.
Konserttitalo Mikaeli – Akustiikan ehdoilla
Jos olet tottunut Helsingin Musiikkitalon kliiniseen soundiin tai Finlandian… no, sanotaan nyt kohteliaasti haastavaan akustiikkaan, Mikkeliin saapuminen on balsamia korville. Konserttitalo Mikaeli on Alvar Aallon käsialaa, ja vaikka Aallon arkkitehtuurista voi olla montaa mieltä (jotkut vihaavat niitä ovenkahvoja), Martti Talvela -sali on akustisesti yksi Suomen parhaista.
Se on puuta. Ja sen kuulee. Soitti siellä sitten sinfoniaorkesteri tai jousikvartetti, ääni on lämmin ja luonnollinen. Olen istunut salin melkein jokaisessa lohkossa, ja toisin kuin monissa muissa saleissa, täällä ei ole montaa ”kuollutta kulmaa”. Parvella ääni sekoittuu kauniisti, permannolla erotat yksittäisten soittajien hengityksen.
Mutta ei Mikaelikaan täydellinen ole. Aula on tunnetusti liian ahdas väliaikatarjoilulle täydellä tuvalla. Jos mielit kahvia ja konjakkia, ole nopea tai varaa tarjoilu etukäteen. Mikään ei tapa taide-elämystä tehokkaammin kuin 15 minuutin jonotus, jonka päätteeksi kahvi kaatuu syliin, kun kello jo soi toiselle puoliajalle.
Muut konserttipaikat
Vaikka Mikaeli on kruununjalokivi, Mikkeli tarjoaa muitakin tiloja, joissa Viva Classican toimitus on viihtynyt.
- Mikkelin Tuomiokirkko on akustiikaltaan tyypillinen tiilikirkko – kaikuisa, mutta juhlava. Urkukonserteissa ja suurissa kuoroteoksissa tila toimii upeasti, mutta nopeatempoinen kamarimusiikki puuroutuu helposti. Täällä kannattaa istua mieluummin keskemmällä kuin aivan edessä tai takana.
- Pitäjänkirkko on toinen suosikki. Se on yksi Suomen suurimmista puukirkoista, ja tunnelma on siellä kesäiltana aivan erityinen, kun ilta-aurinko siivilöityy ikkunoista. Akustiikka on pehmeämpi kuin kivikirkossa, mikä sopii jousille erinomaisesti.
Mikkelin kaupunginorkesteri – Pieni mutta pippurinen
Monet luulevat, että klassinen musiikki Mikkelissä rajoittuu vain kesäfestivaaliin. Väärin. Kaupungissa toimii Mikkelin kaupunginorkesteri (usein tunnettu nimellä St. Michel Strings), joka on varsin mielenkiintoinen kokoonpano. Kyseessä on jousiorkesteri, ei täysimittainen sinfoniaorkesteri, ja siinä on vain 12 vakituista soittajaa.
Miksi tämä on kiinnostavaa? Koska pienen jousiston dynamiikka on aivan erilainen. He soittavat usein ilman kapellimestaria, tai konserttimestarin johdolla, mikä vaatii soittajilta saumatonta yhteistyötä. Olen kuullut heiltä tulkintoja Sibeliuksen rakastetusta tuotannosta, jotka ovat olleet raikkaampia ja intiimimpiä kuin suurten orkestereiden raskaat vedot.
Erkki Lasonpalo on tehnyt taiteellisena johtajana hyvää työtä. Ohjelmistossa on sopivasti perinteistä ”varmaa nakkia” yleisölle, mutta myös kokeilevampaa nykymusiikkia, jota jousiorkesterille on sävelletty paljon. Jos satut Mikkeliin syksyllä tai talvella, tarkista heidän kalenterinsa. Konsertit ovat usein Mikaelissa, ja liput ovat huomattavasti halvempia kuin kesäfestivaaleilla. Se on hinta-laatusuhteeltaan ehkä parasta kulttuuria Savossa.
Syöminen, juominen ja elämä konsertin jälkeen
Klassisen musiikin ystävänä tiedät sen tunteen: konsertti loppuu klo 21.30, adrenaliini virtaa, ja nälkä on kova. Mikkelissä tämä on joskus haaste. Keittiöt menevät täällä kiinni aiemmin kuin Helsingissä tai Tampereella.
Jos olet festivaalaikaan liikkeellä, tori on tietysti elämän keskus. Mutta rehellisesti, torikahviloiden muikut eivät ehkä ole se illallinen, jota haet Brahmsin neljännen sinfonian jälkeen. Ravintolatarjonta on parantunut, mutta parhaat paikat (kuten Tertin Kartano hieman kauempana keskustasta) vaativat pöytävarauksen viikkoja etukäteen sesongin aikana.
Usein olemme päätyneet Viva Classican porukalla Gastropub Einoon tai vastaavaan rennompaan paikkaan jälkipuinnille. Siellä saattaa törmätä jopa orkesterin muusikoihin, jotka purkavat keikan jälkeisiä höyryjä. Se on osa Mikkelin viehätystä – täällä kaikki on kompaktia. Etäisyydet ovat lyhyitä, jos ei oteta lukuun sitä faktaa, että Mikaeliin kävelee keskustasta sen reilun 20 minuuttia, ja paluumatkalla ylämäki tuntuu kaksinkertaiselta.
Mitä tästä jää käteen?
Mikkeli ei yritä olla Wien tai Berliini. Se on Mikkeli. Siellä on tiettyä rosoisuutta. Akustiikka on maailmanluokkaa, mutta taksijono konsertin jälkeen voi olla yhtä pitkä kuin Wagnerin Ring-sarja.
Klassisen musiikin harrastajalle Mikkeli on kuitenkin yksi niistä ”pyhiinvaelluskohteista” Suomessa. Ei enää pelkästään menneen Gergiev-huuman takia, vaan siksi, että kaupunki on onnistunut luomaan nahkansa uudelleen. Siellä arvostetaan elävää musiikkia. Yleisö on asiantuntevaa – joskus jopa kriittistä – mutta aina lämpimästi mukana.
Jos etsit täydellisyyttä, mene levykauppaan. Jos etsit aitoja, joskus hieman hikisiäkin musiikkielämyksiä upeassa salissa keskellä Suomen kesää, ota suunnaksi Mikkeli. Ja muista varata se hotelli.