Kun astuu ulos junasta Tampereen asemalla ja kävelee sen muutaman korttelin matkan kohti Sorsapuistoa ja Tampere-taloa, ilmassa on yleensä erilainen vire kuin Helsingissä. Se ei ole kiirettä, vaan pikemminkin sellaista määrätietoista odotusta. Viva Classican toimituksessa olemme seuranneet Tampere Filharmonian nousua jo vuosikausia, ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyseessä ei ole enää pitkään aikaan ollut mikään ”maakuntaorkesteri”. Se on pohjoismainen voimanpesä, jolla on täysin oma, tunnistettava sointiinsa.
Kevätkausi Tampereella on perinteisesti se aika, jolloin orkesteri ja talo näyttävät parasta osaamistaan. Pimeän talven jälkeen ohjelmistoissa haetaan valoa, mutta usein myös syvyyttä raskaamman sarjan sinfonioista. Jos olet klassisen musiikin harrastaja, joka asuu Kehä III:n sisäpuolella, tässä on ilmainen vinkki: hyppää junaan. Tampereen konserttikevät tarjoaa usein ne elämykset, joita pääkaupungin loppuunmyydyistä salongista jää kaipaamaan.
Tampere-talo: Akustiikka, joka ei anna armoa
Puhutaanpa hetki itse salista. Tampere-talon Iso sali on valtava. Se on itse asiassa yksi Pohjoismaiden suurimmista konserttisaleista, ja se asettaa orkesterille tiettyjä vaatimuksia. Olen istunut permannolla rivillä seitsemän ja yläparven piippuhyllyllä, ja kokemus on aina fyysinen. Akustiikka on säälimätön mutta palkitseva.
Toisin kuin intiimimmissä saleissa, täällä ääni ei ”kellu” itsestään; se pitää projisoida. Tämä on muokannut Tampere Filharmonian soittotapaa vuosikymmenten aikana. Heidän täytyy soittaa isolla pensselillä. Jousistossa on oltava massaa ja vaskissa voimaa, jotta ääni kantaa takaseinään saakka ilman, että se puuroutuu. Kun orkesteri on vedossa, efekti on kuin hyökyaalto. Se vyöryy päälle.
Kevätkaudella tämä korostuu, sillä ohjelmistossa on usein teoksia, jotka vaativat tätä nimenomaista tilavuutta. Mahlerin sinfoniat tai Jean Sibeliuksen myöhäistuotanto kuulostavat täällä hallitulta kaaokselta parhaalla mahdollisella tavalla. Tampere-talo ei ehkä ole maailman helpoin sali solistille, joka yrittää tulkita Mozartin hiljaisimpia pianissimoja, mutta orkesterimusiikin suurkuluttajalle se on paikka, jossa housunpuntit tutisevat.
Kevään ohjelmisto: Riskienottoa ja varmoja nakkeja?
Yksi asia, jota olemme Viva Classicassa aina arvostaneet Tampereen ohjelmistosuunnittelussa, on rohkeus. Siellä ei pelata pelkästään varman päälle. Toki kevään ohjelmistosta löytyy aina ne pakolliset yleisömagneetit – kenraalitason konsertot ja wieniläisklassismin helmet – mutta siellä on myös outouksia.
Katsotaanpa, mitä tyypillinen Tampereen kevät pitää sisällään rakenteellisesti:
- Suuret vokaaliteokset ovat usein kauden highlight. Tampereen Filharmoninen Kuoro on instrumentti itsessään. Kun heidät yhdistetään täyteen orkesteriin, lopputulos on harvoin pettymys. Requiemit tai suuret oratoriot pääsiäisen tienoilla ovat niitä hetkiä, jolloin sali on ääriään myöten täynnä ja tunnelma on lähes hengellinen, uskonnosta riippumatta.
- Vierailijat eivät ole mitään täytettä. Tampere on onnistunut luomaan suhteet kapellimestareihin, jotka ovat nousukiidossa. Usein täällä näkee ne nimet, jotka viiden vuoden päästä johtavat Berliinissä tai Lontoossa. Se on melkein kuin kykyjenetsintää yleisön näkökulmasta.
- Modernismi ei ole kirosana. Vaikka modernismi ja nykymusiikki saavat usein nyrpeän vastaanoton konservatiivisemmissa piireissä, Tampereella ne ujutetaan ohjelmistoon ovelasti. Laitetaan väliajan jälkeen Brahmsia, mutta aloitetaan jollain tuoreella kantaesityksellä. Yleisö oppii luottamaan siihen, ettei uusi musiikki purra.
- Viihdekonsertit tehdään kunnianhimoisesti. Tämä on tärkeä pointti. Kun Tampere Filharmonia soittaa elokuvamusiikkia tai tekee crossover-juttuja, he eivät soita ”puolivaloilla”. Olen kuullut pelimusiikkikonsertteja tässä salissa, jotka on soitettu samalla intensiteetillä kuin Brucknerin kahdeksas.
Chief Conductor -efekti
Orkesterin ylikapellimestarin rooli on Tampereella ollut historiallisesti merkittävä. Santtu-Matias Rouvalin kausi nosti orkesterin kansainväliselle kartalle, ja se energia on jäänyt taloon. Nykyisessäkin tekemisessä kuuluu se tietty rytminen tiukkuus ja halu heittäytyä. Kevätkaudella ylikapellimestarin omat viikot ovat yleensä ne, jotka kannattaa merkitä kalenteriin punaisella kynällä. Silloin orkesteri ei vain ”suorita” partituuria, vaan he tekevät taidetta.
On mielenkiintoista seurata, miten kommunikaatio kapellimestarin ja muusikoiden välillä toimii. Tampereella on harvinaisen vähän sellaista virkamiesmäistä ”soitetaan nyt tämä pois” -asennetta. Joskus näkee, kuinka takarivin viulisti virnistää oboistille onnistuneen fraasin jälkeen. Se on inhimillistä, ja se kuuluu katsomoon.
Käytännön opas Tampere-talon iltaan
Okei, mennään konkretiaan. Jos olet tulossa ulkopaikkakunnalta tai olet uusi klassisen musiikin parissa, tässä on muutama havainto, jotka olen oppinut kantapään kautta.
- Pukeutumiskoodi on rennompi kuin luulet. Pääkaupunkiseudulla näkee enemmän tummia pukuja ja iltapukuja. Tampereella? Siistit farkut ja pikkutakki on täysin hyväksyttävä yhdistelmä. Näin kerran erään tunnetun yritysjohtajan tennareissa ja hupparissa kuuntelemassa Mozartin pianokonserttoa, eikä kukaan räpäyttänyt silmäänsä. Tärkeintä on, että olet paikalla, ei se, mitä sinulla on päälläsi.
- Väliaikatarjoilut kannattaa tilata etukäteen verkosta tai heti tullessa. Tampere-talon aulatilat ovat avarat, mutta tiskille muodostuu aina se sama ruuhka. Jos haluat nauttia lasin kuohuvaa ja leivoksen ilman, että joudut kumoamaan sen kurkkuun kahdessa minuutissa ennen toisen puoliajan kellonsoittoa, ennakointi on valttia.
- Ravintola Tuhto on hyvä, mutta varaa pöytä. Konsertti-iltoina talon oma ravintola on täynnä. Jos haluat syödä ennen konserttia, ole ajoissa. Jos haluat syödä konsertin jälkeen, suuntaa keskustaan. Tampere on kävelykaupunki, ja rautatieaseman toisella puolella on kymmeniä loistavia paikkoja.
- Opiskelijaliput ovat naurettavan halpoja. Jos sinulla on opiskelijakortti (tai lapsilla on), käyttäkää se. Tampere Filharmonia tekee aktiivisesti työtä saadakseen nuorempaa väkeä saliin, ja hinnat on painettu alas.
Syväsukellus: Miksi juuri Tampere?
Miksi vaivautua Tampereelle asti, jos asuu muualla? Koska siellä on tilaa hengittää. Viva Classican alkuaikoina kirjoitimme paljon siitä, miten romantiikan ajan musiikki vaatii emotionaalista tilaa. Helsingin Musiikkitalo on akustisesti kirkas, joskus jopa kliininen. Tampere-talossa on tiettyä lämpöä ja hämärää, joka sopii suomalaiselle sielunmaisemalle.
Lisäksi Tampere Filharmonian muusikot ovat usein helposti lähestyttävissä. Konsertin jälkeen lämpiössä voi oikeasti törmätä solistiin tai konserttimestariin. Ei ole mitään norsunluutornia. Kerran juttelin patarumpalin kanssa viisitoista minuuttia Šostakovitšin finaalin dynamiikasta narikkajonossa. Tällaiset hetket tekevät musiikista elävää, ei vain museotavaraa.
Konserttikevään rakenne ja kohokohdat
Kevätkausi jakautuu yleensä selkeisiin osiin. Tammikuu alkaa usein hieman kevyemmin, ikään kuin herätellään yleisöä horroksesta. Helmikuussa isketään pöytään raskaat sarjat – sinfoniat ja suuret konsertot. Maalis-huhtikuu on usein pääsiäisajan sanelemaa, eli passioita ja hengellistä musiikkia, mutta sekaan mahtuu myös kamarimusiikkia.
Yksi Tampereen erikoisuus on Faunien iltapäivä -sarja. Nämä ovat sunnuntaisia kamarimusiikkikonsertteja, joissa orkesterin muusikot soittavat pienemmissä kokoonpanoissa. Jos Iso sali tuntuu liian massiiviselta, mene Peneen saliin kuuntelemaan näitä. Ne ovat intiimejä, usein huumorilla höystettyjä ja musiikillisesti timanttisia. Se on hetki nähdä muusikot yksilöinä, ei vain osana suurta massaa.
Kevät huipentuu yleensä vappukonsertteihin, jotka ovat instituutio. Ne myydään loppuun hetkessä. Jos haluat sinne, ole hereillä lipunmyynnin alkaessa. Se ei ole pelkkää siman juontia ja marsseja, vaan usein ohjelmistossa on ihan oikeaa, laadukasta musiikkia, joka vain sattuu olemaan viihdyttävämpää.
Lopuksi on todettava, että Tampere Filharmonia on onnistunut siinä, missä moni muu orkesteri kompuroi: se on pysynyt relevanttina omalle yhteisölle. Konserteissa käy tavallisia tamperelaisia, ei vain eliittiä. Se näkyy ja kuuluu yleisön reaktioissa. Aplodit eivät ole kohteliaita taputuksia, vaan ne ovat raikuvaa kiitosta. Ja kun Tampere-talon akustiikka palauttaa sen metelin lavalle, muusikot hymyilevät aidosti.
Joten, katso kalenteria. Varaa lippu. Ja nauti siitä, että Suomessa on kaksi todellista sinfoniaorkesterin pääkaupunkia, ja toinen niistä on Näsijärven ja Pyhäjärven välissä.